Jes, vihdoin sain kirjauduttua tänne. Minulla kun riittää sitä vuodatettavaa, ja jaan sen teidän kanssanne jotka tätä erehdyitte tulla lukemaan. Mutta asiasta kolmanteen, kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti ja melkoinen määrä vielä kaiken lisäksi. Pihalla on kuuma, olisin voinut mennä uimaan muiden kanssa (äidin, isän ja pikkusiskon kanssa) mutta jäin koneelle. Niin fiksua.
Arvelen että kukaan ei tunne minua täällä joten voin puhua avoimesti, kenenkään tajuamatta että se olen oikeasti minä! Ihan oikeasti minä! Uskotteko?
Mä vihaan voice.fitä, yritin kirjautua mutta se ei onnistu. Koska ei tule aktivointi juttua sähkäriin, olen vielä ehtinyt kokeilla kummallakin osoitteella pari kertaa.
Rage Against The Machine on kyllä jotain sellaista josta en pääse eroon, se on yksi niistä viidestä bändistä
joita rakastan. How I Could Just Kill A Man on kyllä yksi parhaimmista biisestä... Tämä iski minuun heti ensi kuulemalta, ja yleensä mun pitää kuulla enemmän kuin yksi biisi että voin ihastua totaallisesti johonkin bändiin.
Rage Against The Machine
Joristaan siis musiikista!
Mulla tulee muuten vieroitusoireita John Frusciantesta, alan tuntemaan että kuin jotain puuttuisi jos en kuuntele sitä ainakin kerran päivässä. Yritin kerran olla viikon kuuntelematta mutta se yritys lopahti kolmen päivän jälkeen, yksin kertaisesti en kestänyt sitä tunnetta, että olisin koko ajan alasti. Kamala tunne. John on ihana, taitava kitaristi ja miekkosella on kaiken lisäksi vielä ihanan mahtava ääni (ja jumalainen ulkonäkö).
System of a Down saisi kyllä tulla Suomeen, äiti saattaisi sitten viedä. Jossei äiti niin sitten kummisetä, joka on myös hulluna siihen bändiin. Hienoa että on sukulaisia joilla on jokseenkin sama maku kuin mulla. Mutta tämähän on loistavaa musiikkia, kuka nyt paskaa musiikkia kuuntelisi (siis omasta mielestään). Draon on erittäin taitava, ja Setj, John ja Shavo kanssa.
Äiti tykkää esimerkiksi The Vervestä, kuten minäkin. Odotamme että se piipahtaisi joku päivä Suomessa, kun kerran kokosivat itsensä uudelleen. Richardilla on ihana ääni, kieltämättä. Tästä bändistä olen tykännyt toiseksi kauiten.
Myös yksi sellainen joka on lähellä sydäntäni on Red Hot Chili Peppers, odottelen yksikseni milloin se tulisi Suomeen. Odottelen kiltisti. Tästä olen tykännyt jo neljä vuotta, ja aina vaan ihana ja mahtava, ja hieno bändi. Erikseen on mainittava että loistavaa musiikkia, yhä.
Milloinhan muuten tämä Japani-buumi menee ohi? Lehdissä joristaan, teinipissikset ihkuttavat Cacktia (vai miten kirjoitetaankaan) ja kumppaneita ja kiroavar kun: "Yuuki (onko se se) on niin paska, miks Bou lähti!?". Onko sillä ulkonäöllä musiikissa väliä? Ei ainakaan minulle.
En kyllä väitä ettenkä lukisi montaa eri (loistavaa) mangasarjaa, mutta tämä jatkuva Japani-ylistys ottaa tosissaan päähän.
Oprah alkaa puolentoista tunnin päästä, pitänee katsoa. Rakastan sitä sarjaa, haaveilenkin omasta talkshowsta. Kutsuistin vieraita oman mieleni mukaan, ja ohjelman sivuilla saattaisin joskus pitää gallubin siitä, kenet he haluavat nähdä haastateltavana. Ohjelma kestäisi tunnin, ja siinä olisi hieno alkumusiikki. Mieluiten se kitarasysteemi, jonka keksin vähän aikaa sitten. Tykkään siitä. Vaikka itse sanonkin.
Löysin muuten tänään kirjastosta The Verven Urban Hymns-cd:en, hyvä on. Loistava suorastaan.
Örh, pitänee lopetella, porukat tuli. Okei, huomiseen.
Arvelen että kukaan ei tunne minua täällä joten voin puhua avoimesti, kenenkään tajuamatta että se olen oikeasti minä! Ihan oikeasti minä! Uskotteko?
Mä vihaan voice.fitä, yritin kirjautua mutta se ei onnistu. Koska ei tule aktivointi juttua sähkäriin, olen vielä ehtinyt kokeilla kummallakin osoitteella pari kertaa.
Rage Against The Machine on kyllä jotain sellaista josta en pääse eroon, se on yksi niistä viidestä bändistä
joita rakastan. How I Could Just Kill A Man on kyllä yksi parhaimmista biisestä... Tämä iski minuun heti ensi kuulemalta, ja yleensä mun pitää kuulla enemmän kuin yksi biisi että voin ihastua totaallisesti johonkin bändiin.
Rage Against The Machine
Joristaan siis musiikista!
Mulla tulee muuten vieroitusoireita John Frusciantesta, alan tuntemaan että kuin jotain puuttuisi jos en kuuntele sitä ainakin kerran päivässä. Yritin kerran olla viikon kuuntelematta mutta se yritys lopahti kolmen päivän jälkeen, yksin kertaisesti en kestänyt sitä tunnetta, että olisin koko ajan alasti. Kamala tunne. John on ihana, taitava kitaristi ja miekkosella on kaiken lisäksi vielä ihanan mahtava ääni (ja jumalainen ulkonäkö).
System of a Down saisi kyllä tulla Suomeen, äiti saattaisi sitten viedä. Jossei äiti niin sitten kummisetä, joka on myös hulluna siihen bändiin. Hienoa että on sukulaisia joilla on jokseenkin sama maku kuin mulla. Mutta tämähän on loistavaa musiikkia, kuka nyt paskaa musiikkia kuuntelisi (siis omasta mielestään). Draon on erittäin taitava, ja Setj, John ja Shavo kanssa.
Äiti tykkää esimerkiksi The Vervestä, kuten minäkin. Odotamme että se piipahtaisi joku päivä Suomessa, kun kerran kokosivat itsensä uudelleen. Richardilla on ihana ääni, kieltämättä. Tästä bändistä olen tykännyt toiseksi kauiten.
Myös yksi sellainen joka on lähellä sydäntäni on Red Hot Chili Peppers, odottelen yksikseni milloin se tulisi Suomeen. Odottelen kiltisti. Tästä olen tykännyt jo neljä vuotta, ja aina vaan ihana ja mahtava, ja hieno bändi. Erikseen on mainittava että loistavaa musiikkia, yhä.
Milloinhan muuten tämä Japani-buumi menee ohi? Lehdissä joristaan, teinipissikset ihkuttavat Cacktia (vai miten kirjoitetaankaan) ja kumppaneita ja kiroavar kun: "Yuuki (onko se se) on niin paska, miks Bou lähti!?". Onko sillä ulkonäöllä musiikissa väliä? Ei ainakaan minulle.
En kyllä väitä ettenkä lukisi montaa eri (loistavaa) mangasarjaa, mutta tämä jatkuva Japani-ylistys ottaa tosissaan päähän.
Oprah alkaa puolentoista tunnin päästä, pitänee katsoa. Rakastan sitä sarjaa, haaveilenkin omasta talkshowsta. Kutsuistin vieraita oman mieleni mukaan, ja ohjelman sivuilla saattaisin joskus pitää gallubin siitä, kenet he haluavat nähdä haastateltavana. Ohjelma kestäisi tunnin, ja siinä olisi hieno alkumusiikki. Mieluiten se kitarasysteemi, jonka keksin vähän aikaa sitten. Tykkään siitä. Vaikka itse sanonkin.
Löysin muuten tänään kirjastosta The Verven Urban Hymns-cd:en, hyvä on. Loistava suorastaan.
Örh, pitänee lopetella, porukat tuli. Okei, huomiseen.
Kommentit